Kuukausi: maaliskuu 2017

Soutuveneestä sotalaivaksi

Sukellusveneet olivat pitkään yksi pelätyimmistä sodan aseista ja niillä oli merkittävä rooli myös kylmän sodan aikana. Nykyään niitä käytetään enemmän tiedustelutarkoituksiin, mutta taistelulaivoinakin niillä on mielenkiintoinen historia. Maailman ensimmäinen sukellusvene oli umpinainen soutuvene, joka oli peitetty öljytyllä nahalla ja sitä kokeiltiin Thames-joessa vuonna 1620. Esimerkiksi Englannin kuningas kiinnostui välittömästi hollantilaisen Cornelius Drebbelin keksinnöstä. Sukellusveneellä pystyi […]

Autokilpailuja on käyty yhtä kauan kuin on ollut autojakin

Ensimmäinen nelitahtinen polttomoottori rakennettiin vuonna 1883 ja ne alkoivat yleistyä käytössä 1800-luvun lopussa. Tästä eteenpäin niitä on käytetty myös kilpailutarkoituksessa.  1900-luvun alkupuolella kilpailutoimintaa oli jo useissa eri maissa. Autot alettiin maalata kansallisilla väreillä jo vuonna 1907 ja tämä perinne on edelleen varsin laajasti käytössä. Punainen on perinteisesti ollut Italian väri, sininen Ranskan ja vihreä Iso-Britannian. […]

Polkupyörän maailmanvalloitus

Polkupyörän alkuajoista on vaikea löytää tarkkaa tietoa. Osa lähteistä kertoo, että polkupyörä olisi keksitty jo 1400-luvulla, osa taas ilmoittaa 1800-luvun olevan todellinen alku. Tätä onkin vaikea mitata, sillä ei ole tarkkaan määritelty minkälainen menopeli lasketaan polkupyöräksi. Sille ei myöskään voida nimetä yhtä keksijää, sillä polkupyörän tyyppisiä kulkuneuvoja kehiteltiin eri puolilla maailmaa. Nykyisin polkupyörän käsitetään tarkoittavan […]

Lentoyhtiöiden parhaimmisto tulee Lähi-Idästä ja Aasiasta

Lentoyhtiöiden kilpailu kovenee vuosi vuodelta, kun polttoaineen hinta nousee ja toisaalta halpalentoyhtiöt hinnoittelevat lippunsa niin edullisiksi, että perinteisen lentoyhtiöt harvoin voivat tähän vastata. Kilpailuvalteiksi nouseekin tässä tapauksessa palvelu ja matkustusmukavuus. Lentoyhtiöt herättävät ihmisissä paljon tunteita ja aina löytyy tuttavapiiristä neuvoja, millä lentoyhtiöllä kannattaisi matkustaa. Useat näistä neuvoista perustuvat mielikuviin, jotka tulevat esimerkiksi lentoyhtiön kotimaasta. Varmemmin […]