Joka on kyllästynyt Lontooseen on kyllästynyt elämään… mutta entäs metro?!

Rakkaalla on monta nimeä: London Underground, The Tube, The Underground… Kunhan et mene tekemään sitä virhettä, että kutsut Lontoon metroa junaksi! Jopa Suomessa asti on kiistelty, onko kyseessä metro, tuubi vai jokin muu nimitys tälle värikkäiden linjojen sekamelskalle. Todellisuudessa Suur-Lontoota palveleva metrojärjestelmä ei ole yhtä monimutkainen kuin miltä se ensialkuun näyttää, ja useammat turistit kehuvat selvinneensä tuubikartasta ja matkustelleensa helposti sen avulla alkupaniikista huolimatta. Silti Lontoon metrokartta ja -järjestelmä puhuttaa enemmän kuin mikään muu Euroopassa, ja siitä kirjoitellaan lähes kaikissa Lontoota koskevissa matkaoppaissa.  Kuitenkin Lontoon liikenne tunnetaan myös yhtenä Euroopan ja koko maailman takkuisimpana, joten suositus olisi ehdottomasti perehtyä metron käyttöön ja hyödyntää sujuvaa liikkumista tuubilla ilman muuta liikennettä hidastamassa matkaa. Mutta varo aamu- ja iltaruuhkaa, jolloin työssäkäyvät ovat liikenteessä – jos et ole kokenut liikkuja saatat joutua odottamaan monta metroa ennen sellaisen löytymistä, johon mahdut… tai uskaltaudut… sisälle!

Historia

 

Lontoon metro on avattu 10. tammikuuta 1863 tehden siitä maailman vanhimman maanalaisen rautatien. Se palvelee Suur-Lontoota sekä joitain osia Buckinghamshiren, Hertfordshiren ja Essexin alueita Iso-Britanniassa. Metrojärjestelmän pituus on yhteensä 402 kilometriä, jonka varrella on 270 asemaa jaettuna vaihtelevasti 11 eri linjalle. Metroa alettiin rakentamaan Lontoon alle vuonna 1860. Aluksi kaivettiin tieuria auki ja metroa rakennettiin tien päältä, jonka jälkeen jälleen katettiin rataosuus. City & South London Railway -linja oli ensimmäinen todella syvälle maan alle rakennettu linja, jonka työstäminen vaati rakentamista maan alta. Työmiehet käyttivät suurta pyöreää suojaa, jonka sisältä kaivoivat Lontoon maaperää. Suojaa siirettiin aina eteenpäin sitä mukaan kun kaivaminen eteni. Tämä rakennusmenetelmä jäi käyttöön, ja sitä käytettiin lähes koko Lontoon metron rakentamisessa. Rataa suunniteltaessa ajateltiin metrojen käyttävän paineilmaa ja paineistettua höyryä. Kuitenin metrojärjestelmän valmistettua ensimmäiset maanalaiset junat olivat höyryveturin vetämiä. Tätä käytettiin käyttövoimana vuoteen 1905 saakka, jolloin siirryttiin pääsääntöisesti käyttämään sähkövetureita. Höyryvetureita kuitenkin käytettiin joillakin kattamattomilla sivuradoilla vuoteen 1961 asti.

Historia

Linjat

 

Lontoon metroverkosto piti pitkään maailman pisin -titteliä, kunnes Shanghain metroverkosto ohitti sen 2010-luvun taitteessa. Lontoon metrolinjoilla matkustetaan yhä noin miljardi kertaa vuodessa, ja jokaisella linjalla on nimi ja tunnusväri. Metrokartassa linjat kulkevat vaaka- tai pystysuoraan tai 45 asteen kulmassa selkeyden vuoksi, vaikka todellisuudessa linjat kiertelevät ja kaartelevat ympäri Lontoota. Kartta on Harry Beckin vuonna 1931 keksimä.

Ensimmäinen käyttöön otettu linja on ollut Metropolitan Railway, joka kulkee Farringdon-Paddington väliä. Tämän jälkeen uusia linjoja avattiin aina vuoteen 1907 saakka, jolloin linjat alkoivat vakiintua. Kuitenkin linjoja on edelleen muokattu ja uusittu – tuorein linjoista on harmaa Jubilee Line, joka avattiin vuonna 1979. Pisin linja on vuonna 1900 avattu punainen Central Line, jonka kokonaispituus on 74km. Ainoa yhteinäinen linja, jonka metrot pääsevät kulkemaan täyttä ympyrää kääntymättä ympäri päätepysäkeillä on keltainen sopivasti nimetty Circle Line – tosin todellisuudessa tämäkin linja kulkee hyvin harvoin täyttä ympyrää asiakkaille, sillä ei siis pysty matkustamaan ympäriinsä nousematta välillä pois vaan tälläkin linjalla on ‘päätepysäkit’, jonka jälkeen metro useimmiten kulkee tyhjänä uudestaan linjan ympäri aloituspysäkkille, josta noutaa matkustajia kyytiin. Kaikki muut linjat alkavat toiselta puolen Lontoota ja matkaavat toiselle puolelle, jonka jälkeen juna kääntyy ympäri (tai kuljettaja vaihtaa toiseen päähän junaa) ja se lähtee jälleen takaisin toiseen päähän linjaa. Näin ollen metrokartasta onkin yllättävän yksinkertaista katsoa mistä mihin haluaa päästä, ja seurata linjaa tietääkseen kuinka monta pysäkkiä joutuu kulkemaan. Jos linjan väri vaihtuu myös matkustajan on fyysisesti vaihdettava linjasta toiseen.