Polkupyörän maailmanvalloitus

Polkupyörän alkuajoista on vaikea löytää tarkkaa tietoa. Osa lähteistä kertoo, että polkupyörä olisi keksitty jo 1400-luvulla, osa taas ilmoittaa 1800-luvun olevan todellinen alku. Tätä onkin vaikea mitata, sillä ei ole tarkkaan määritelty minkälainen menopeli lasketaan polkupyöräksi. Sille ei myöskään voida nimetä yhtä keksijää, sillä polkupyörän tyyppisiä kulkuneuvoja kehiteltiin eri puolilla maailmaa. Nykyisin polkupyörän käsitetään tarkoittavan kaksipyöräistä kulkuneuvoa jossa menoa tasapainottava ohjaus. Tämän tyyppisiä polkupyöriä on ollut käytössä jo 1800-luvun alusta asti, mutta alkuaikoinaan kyseessä oli oikeastaan vain varakkaampien ihmisten leikkikalu. Alkusysäyksenä toimi Karl von Draisin suunnittelema juoksukone eli draisiini, joka muistutti kuitenkin enemmän potkulautaa. Alkuvuosina polkupyörällä tavattiin huvitella puistoissa ja kaduilla, mutta polkupyörää ei pidetty vielä kulkuneuvona. Toinen merkittävästi polkupyörän kehitykseen vaikuttanut henkilö oli englantilainen John Starley, joka vuonna 1885 kehitteli liikkumavälinettä jolla pystyisi ajamaan jokainen jalkojen pituudesta riippumatta.

Polkupyörien siirtyessä sarjatuotantoon ne alkoivat olla laajemman yleisön saatavilla ja myös porvaristo innostui polkemaan. Pitkän aikaa pyörät olivat kuitenkin raskaita ja hitaita polkea. Ongelmana keksittiin ratkaisu suuremman, isopyöräisen polkupyörän muodossa. Suuri etupyörä mahdollisti suuremman nopeuden ja tästä alkoivat myös polkupyöräkilpailut. Ensimmäinen suuripyöräinen versio oli siis aiempaa nopeampi, mutta erityisen turvallinen se ei ollut. Sitä oli hankala pitää pystyssä ja tästä aiheutui paljon loukkaantumisia ja kuolontapauksia. Starley alkoi kehittää turvallisempaa mallia ja sitä alettiin markkinoida nimellä Rover. Roverin erikoisuutena oli, että ohjaava pyörä ja vetävä pyörä oli erotettu toisistaan, jolloin kulkupelin hallinta helpottui huomattavasti. Tässä versiossa pyörä oli rakennettu niin, että ajajan jalat ulottuivat aina maahan ja tämä helpotti pysähtymistä ja liikkeelle lähtöä. Tätä malia alettiinkin kutsua nimellä turvapyörä (Safety Bicycle). Vuonna 1888 irlantilaisen eläinlääkärin John Boyd Dunlopin kehittämä ilmatäytteinen rengas mullisti pyöräilyn ja siitä tuli suosittu harrastus joka puolella maailmaa. Varsinaisena kulkuvälineenä polkupyörä tuli suosituksi vasta 1900-luvulla, kun autoistumisen myötä teitä alettiin parantaa.

Polkupyörän kehitys jatkui 1920- ja 1930-luvuille asti, mutta siitä eteenpäin kulkuneuvoon ei tehty suuria muutoksia. Erityisesti polkupyörän runko, pyörät, vanteet, vapaanavat ja keskiöt säilyivät lähes muuttumattomina 1970-luvulle asti. Materiaalit ovat myöhemmin kuitenkin kehittyneet, samoin kuin jouset, vaihteet ja jarrutkin. 1970-luvun alussa kaupunkipyörästä kehitettiin erityinen maastopyörämalli. Innostus sai alkunsa San Franciscosta, jossa nuoret pitivät hauskaa ajamalla moottoripyörällä alan vuorenrinnettä. Viranomaiset kuitenkin kielsivät toiminnan meluhaittojen ja kiihtyvän eroosion takia ja nuoret vaihtuivat alleen paksupyöräisen Schwinn Excelsior -polkupyörän. Pyörät olivat raskaita eikä niissä ollut vaihteita, mutta alamäkiurheiluun ne sopivat hyvin. Lajin aktiivisimmat harrastajat alkoivat kuitenkin kaivata mallia, jolla pystyisi ajamaan myös mäkisessä maastossa. Maastopyörät kehittyivät ja Kalifornian rinteillä käytiin ensimmäiset maastopyöräkilpailut. 1980-luvulla maastopyöräily oli levinnyt harrastuksena jo laajalle ja vuonna 1996 se lisättiin olympialajiksi Atlantan olympialaisissa. Kaupunkiajoa silmällä pitäen kehitetyt kapearenkaiset maantiepyörät ovat suosittuja erityisesti keveytensä ja nopeutensa takia. Kaupunkipyörä sopii esimerkiksi työmatkoille pyörätietä pitkin. Erityisen suosittuja ovat nykyään kuitenkin kaupunkipyörän ja maastopyörän yhdistelmät, hybridipyörät, joilla pääsee kulkemaan vaativammassakin maastossa, mutta jotka silti soveltuvat mainiosti kaupungissa liikkumiseen. Ne ovat myös suosittuja välineitä retkipyöräilyssä, sillä niihin saa yleensä pakattua mukavasti tavaraa mukaan ja niillä on miellyttävä ajaa pitkiäkin matkoja. Retkipyöriäkin on tarjolla useita erilaisia, jotkut ovat raskaampia ja jämäkämpiä, toiset taas kevyempiä mutta paremmin teille kuin metsäpoluille sopivia. Viime vuosina come backin ovat tehneet myös fatbiket eli läskirengaspyörät. Niissä on huomattavasti maastopyörää leveämmät renkaat ja ne toimivat mainiosti esimerkiksi hiekalla ja lumella-